Rajaukset

Jääteet

12 tuotetta

Näistä teistä saat hyvää sekä kylmänä että kuumana! Kylmähaudutettu tee eli jäätee on virkistävä juoma kesähelteille. Ota mukaan termariin ja nauti kylmästä koko päivän ajan! Teen kylmähauduttamiseen on kolme toimivaa keinoa.

Haudutus huoneenlämmössä:

Käytä teenlehtiä ja vettä saman verran kuin tavallisesti hauduttaessa. Laske kannuun sihdissä olevien teenlehtien päälle kylmää vettä hanasta ja anna teen seisoa huoneenlämmössä vähintään 30 minuuttia. Poista lehdet juomasta, lisää jäitä ja nauti jääkylmänä.

Haudutus jääkaapissa:

Käytä hieman enemmän teenlehtiä kuin tavallisesti hauduttaessa. Laske kannuun sihdissä olevien teenlehtien päälle kylmää vettä hanasta ja laita jääkaappiin hautumaan vähintään neljäksi tunniksi, enintään yön yli. Lisää makeutusta maun mukaan ja nauti jääkylmänä.

Jääpalahaudutus (ice brew):

Tämä haudutusmetodi toimii erityisen hyvin maustamattoman teen kanssa. Laita haudutusastian pohjalle 1 tl teenlehtiä 2 dl tilavuutta kohti ja kasaa päälle niin paljon jääpaloja kuin saat mahtumaan. Odota, että jääpalat ovat suurimmaksi osaksi sulaneet. Tällä tavalla hauduttaessa teestä tulee sitä parempaa, mitä pidempään jääpalojen sulamisessa kestää. Kokeile käyttää tätä haudutusmenetelmää esimerkiksi termospullossa! Laske vai hieman kylmää vettä termariin jääpalojen päälle, niin ne alkavat sulaa.

Tuotteet 1 - 12 / 12
Näytä
Paratiisi Sen Cha 60g Kuluttajatee Forsman TeeParatiisi Sen Cha 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Paratiisi Sen Cha 60g
2,95€
Anti-Stress Yrttitee 60g Kuluttajatee Forsman TeeAnti-Stress Yrttitee 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Anti-Stress Yrttitee 60g
4,95€
Luomu Japanilainen Sen Cha 60g Kuluttajatee Forsman TeeLuomu Japanilainen Sen Cha 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Luomu Japanilainen Sen Cha 60g
3,95€
Reilun kaupan Vihreä Jasmiinitee 60g Kuluttajatee Forsman TeeReilun kaupan Vihreä Jasmiinitee 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Reilun kaupan Keisarin Malja Vihreä Tee 60g Kuluttajatee Forsman TeeReilun kaupan Keisarin Malja Vihreä Tee 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Mate Kuuma Tanssi 60 g Kuluttajatee Forsman TeeMate Kuuma Tanssi 60 g Kuluttajatee Forsman Tee
Mate Kuuma Tanssi 60 g
2,95€
Luomu Päärynä 60g Kuluttajatee Forsman TeeLuomu Päärynä 60g Kuluttajatee Forsman Tee
Luomu Päärynä 60g
3,95€
Mocktail Mansikka Vadelma luomu vihreä tee 60 g Kuluttajatee Forsman TeeMocktail Mansikka Vadelma luomu vihreä tee 60 g Kuluttajatee Forsman Tee
Mocktail Sitruuna Kofeiiniton luomu yrttitee 60 g Kuluttajatee Forsman TeeMocktail Sitruuna Kofeiiniton luomu yrttitee 60 g Kuluttajatee Forsman Tee
Rooibos Passion 1 kg Kuluttajatee Forsman TeeRooibos Passion 1 kg Kuluttajatee Forsman Tee 1kg
Rooibos Passion 1 kg
35,90€
Luomu Japanilainen Gyokuro 30g Kuluttajatee Forsman Tee
Luomu Japanilainen Gyokuro 30g
10,90€
Luomu Japanilainen Miyazaki Sencha First Flush 40 g Kuluttajatee Forsman TeeLuomu Japanilainen Sencha Kevään sato Miyazaki 60g VANHA PAKKAUSKOKO Kuluttajatee Forsman Tee

Äsken katsotut